Veikkausliiga täältä tulee Oulu!

AC Oulu valmistuu yli 10 vuoden tauon jälkeen historiansa kolmanteen Veikkausliigakauteen. Matka takaisin kohti pääsarjaa on ollut pitkä ja vaihderikas. Kauteen 2019 lähdettiin sarjan suosikkina tavoitteena nousu. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta pallo ei pyöri aina siihen suuntaan kuin toivoisi ja homma kääntyi hetkessä päälaelleen eikä putoamistaistokaan ollut kaukana. 

Tarvittiin selkeä muutos, uusia tuulia ja rohkeita päätöksiä. Uudet tuulet puhalsivat Riihimäen suunnalta, josta Ouluun matkasi Aholan Jyrki. Pitkään eri valmennustehtävissä toiminut kaveri, josta omakohtaisesti sain mm. seuraavia suosituksia: Jykä vetää stadin parhaat treenit tai Jykä osaa kehittää pelaajia uudelle tasolle. Tehtiin linjaus, että lähdetään kauteen nuoremmalla ja oululaisemmalla joukkueella. Paineita noususta ei edellisen kauden tapaan ollut. 

Ennen kauden alkua korona pysäytti käytännössä kaiken. Teimme hallituksessa päätöksen, että teemme kaikkemme, että emme joudu lomauttamaan joukkuetta tai muita toimijoita, vaan etsimme heille muita töitä siihen asti, kun voidaan taas pelata. Haluttiin pitää kaikki mukana. Kiitos pitkälti toimitusjohtaja Juho Meriläisen ja yhteistyökumppaneiden onnistuimme tässä. Uskon, että osaltaan nämä vastoinkäymiset ja niistä selviäminen hitsasi joukkueen joukkueeksi sanan varsinaisessa merkityksessä, jonka seuraukset oli nähtävissä, kun kausi päättyi ja uskomattomasta tuli totta. Nousu Veikkausliigaan toteutui.

Viime vuosien aikana seuran taustalla on tapahtunut paljon. Heinäpäähän valmistui uusi halli, joka parantaa harjoitusolosuhteita. Hyvin alkanut yhteistyö pelaajaputken kehittämisestä OLS:n ja OsPa:n kanssa jatkuu. Organisaatiota kehitetään edelleen ja olosuhteita parantava OTC Stadion Oy:n stadionhanke etenee. Näiden lisäksi tulemme julkistamaan talven aikana uusia avauksia, joiden uskon tekevän laivastonsinisistä entistä houkuttelevamman vaihtoehdon pelaajille. 

Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä. Yleensä matka menestykseen onkin maraton, joka vaatii pitkäjänteistä työtä. Koko laivastonsininen joukkue on valmis kulkemaan tämän maratonin, että Oulussa koetaan tulevaisuudessakin entistä hienompia elämyksiä jalkapallon parissa.

Iso kiitos kannattajille, talkoolaisille, yhteistyökumppaneille ja muille, jotka olette olleet ja olette mukana. Keväällä kauden alkaessa kannattajien laulun sanat käyvät toteen: Veikkausliiga, täältä tulee Oulu!

 

2.4.2021