Täystyrmäys kuntaveron progressiolle

SDP:n puheenjohtaja pääministeri Sanna Marin hekumoi Ylen kuntavaalitentissä ajatuksella päästä työntämään kättä vielä syvemmälle veronmaksajan taskuun laajentamalla veroprogressiota kuntaverotukseen. Samaan aikaan Vasemmistoliiton vt. pj. Jussi Saramo vaatii, Vihreiden tukemana, maakuntaveron käyttöönottoa ehtona sote-ratkaisun edistämiselle. Hallituksen talouspolitiikan päälinja tuntuu olevan verotuksen kiristäminen, jota vasemmistohallituksen pönkänä toimiva Keskusta kiltisti tukee. 

Suomessa verotuksen taso on jo tällä hetkellä korkea. Esimerkiksi useat kunnat ovat nostaneet veroprosenttinsa yli kipukynnyksen. Tämän kaltaisilla kuntalaisten ostovoimaa kurjistavilla toimilla, joilla rankaistaan erityisesti ahkeruudesta ja kovasta yrittämisestä, ei saavuteta pysyviä hyötyjä. On lukuisia surullisia esimerkkejä siitä, kuinka lisätään kustannuksia eikä kuluja pystytä pitämään aisoissa. Tämän seurauksena helppona ratkaisuna tehty veronkorotus on syöty nopeasti ja ollaan jälleen saman ongelman edessä. Marinin (sdp.) esitys aiheesta onkin saanut täystyrmäyksen asiantuntijoilta. 

Kun palkasta käteen jäävä summa pienenee, ihmiset joutuvat tekemään entistä enemmän valintoja, mihin rahat riittävät ja mihin ei. Ollaan tilanteessa, jossa kesällä saattaa jäädä jäätelöt ostamatta kioskilta tai herneet torilta. On valitettavaa, että SDP:n puheenjohtaja Marin ei selvästikään joko ymmärrä tai välitä siitä, mitä seuraamuksia tämä aiheuttaa. Jos yrittäjillä ei kauppa käy, oli sitten kyseessä kioski, tori tai mikä tahansa muu ala, ei ole varaa palkata uusia työntekijöitä tai pitää nykyisiä, jonka seurauksena työttömyys kasvaa ja sitä kautta valtion ja kuntien tulot vähenevät ja kulut kasvavat. 

Valitettavaa on myös se, että työpaikkojen väheneminen kirpaisee myös kesätöitä hakevia nuoria, joille parin viikon kesätöiden palkka voi olla olennaisen tärkeä seuraavan talven harrastusmahdollisuuksien tai muun yhteisöllisen toiminnan kannalta.  

Jotta voimme jatkossakin pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, tulee veroja maksaa, mutta vasemmistohallituksen edustajien esittämä himoverotus ei ole oikea tapa. Sillä tapetaan työpaikkoja ja lisätään eriarvoisuutta! 

 

26.5.2021