Kokoomus julkisti ehdokkaansa Oulussa

Kokoomuksen Oulun kunnallisjärjestö on vahvistanut syksyn kuntavaalien ehdokaslistansa.  Kuntavaalilistalle oli tällä kertaa tungosta.

”Monikuntaliitos vaikuttaa osaltaan, että tunkua ja potentiaalia oli aiempaa enemmän”, Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Tomi Kaismo kertoo.

Oulun kunnallisjärjestö löi ehdokaslistan lukkoon torstai-iltana.  

Uusia ehdokkaita ovat muun muassa Nokian ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Mikko Merihaara, valokuvaaja, toimittaja Jussi Peltola, nuorta polvea edustava tietojenkäsittelytieteen maisteri Tuomas Aarni ja  haukiputaalainen yrittäjiä Esa Suutari, jonka veli Eero Suutari on kansanedustaja.

 

Ex-ministeri Lindén ehdolla

Urheilijoita edustaa AC Oulun jalkapalloilija Mika Nurmela, kulttuuria muun muassa musiikkikasvattaja Maria Portaankorva.  Myös piirin puheenjohtaja Tomi Kaismo on ensimmäistä kertaa ehdolla.

Vanhoista valtuutetuista luopuvat vapaaehtoisesti kansanedustaja Esko Kurvinen, eversti evp. Reijo Sallinen ja ex-kansanedustaja Tuulikki Ukkola. Ex-ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Suvi Lindén sitä vastoin hakee uutta valtakirjaa.

Ehdokkaat jakautuvat melko tasan naisten ja miesten kesken. Miehiä on neljä enemmän kuin naisia. Listalla on 79 ehdokasta Oulusta,  11 Haukiputaalta, 6 Kiimingistä ja 4 Oulunsalosta. Kuntavaalien ehdokkaiden keski-ikä on 45,7 vuotta.

Kaismo on tyytyväinen ikäjakaumaan, vaikka nuorten alle 30-vuotiaiden osuus jää 13 prosenttiin.

 

Kokoomus haluaa vahvistaa ykköspaikkaansa Oulussa

Oulussa kokoomus pyrkii säilyttämään ykköspaikkansa. Edellisissä kunnallisvaaleissa 2008 kokoomus sai 23 prosentin äänisaaliilla 16 paikkaa Oulun 67-jäsenisestä valtuustosta.

Kauden aikana ryhmä vahvistui 17:ään, kun Sirpa Erkkilä-Häkkinen loikkasi keskustan riveistä.

Koko vaalipiirissä kokoomus oli vuoden 2008 kuntavaaleissa kakkonen 15,6 prosentin kannatuksella.

Vaalipiirissä tavoite on Kaismon mukaan vahvistaa kakkosasemaa.

”Realismia on, että vielä emme nouse ykköseksi”, hän toteaa.

Kokoomus asettaa lähes joka kuntaan oman ehdokaslistan.

Tauon jälkeen puolueella on ehdokkaita myös Kärsämäellä, jossa pieni kokoomusryhmä loikkasi keskustasta.

 

Kokoomuksen vahvistettu ehdokaslista:

Aarni, Tuomas

Oulu

Aine Valtteri 

Oulu

Alatalo, Allu

Oulu

Axelsson Jorma

Oulunsalo

Bastman, Pirjo

Oulu

Bolszak, Maija

Oulu

Erkkilä-Häkkinen, Sirpa

Oulu

Ervasti, Outi

Oulu

Eskola, Jari

Oulu

Eskola, Outi

Oulu

Haapaviita, Merja

Oulu

Heikkinen, Henri

Oulu

Heinonen, Niilo

Haukipudas

Hoikkaniemi, Marko

Oulu

Humppi, Juha

Haukipudas

Hänninen, Juha

Oulu

Ijäs, Maija

Oulusalo

Jaakkola. Helena

Oulu

Jokinen, Tauno

Oulu

Juntunen, Petri

Oulu

Kaismo, Tomi

Oulu

Kalinainen, Janne

Oulu

Kangas Erkki

Oulu

Kangas, Mari

Haukipudas

Kangas, Olavi

Oulu

Kekkonen, Kyösti

Oulu

Kellokumpu-Tyvelä, Tiina

Haukipudas

Kemppainen, Heidi

Oulu

Kivelä, Jorma

Oulu

Koivuperä, Markku

Oulu

Korhonen, Henna

Oulu

Korvenheimo, Pia-Riitta

Oulu

Koskela, Sari

Kiiminki

Koskelainen Johanna

Oulu

Koski-Tervo Tuula

Oulu

Kukkonen, Mika

Oulu

Kuparinen, Hannu

Oulu

Kuuselo, Markku

Oulu

Kynkäänniemi, Milla

Haukipudas

Kärnä Jorma

Oulu

Lappalainen, Virve

Oulu

Laru, Jari

Kiiminki

Lattula, Ulla-Riitta

Oulu

Latva-Rasku, Jukka

Oulu

Lehtovaara, Minna

Oulu

Lindborg, Timo

Oulu

Lindén, Suvi

Oulu

Louhivirta, Lauri

Oulu

Luhtaanmäki, Sami

Kiiminki

Lukkarila, Anne

Oulu

Lämsä, Anna-Liisa

Oulu

Mannermaa, Matti

Oulu

Manninen Eero

Oulu

Mattson, Roy

Oulu

Mellanen, Jaana

Oulu

Merihaara, Mikko

Oulu

Myllylä Sirkka-Liisa

Oulu

Mäntylä, Jasmin

Oulu

Nissinen, Markku

Oulu

Nurmela, Mika

Oulu

Orava, Jukka

Oulu

Paloniemi Kirsti

Oulu

Paroll, Paula

Kiiminki

Pekkala, Tommi

Oulu

Pelkonen, Harri

Oulu

Peltola, Jussi

Oulu

Pesämaa, Heikki

Oulu

Pihlajamaa, Heli

Oulu

Portaankorva, Maria

Oulu

Possakka, Pasi

Haukipudas

Postareff-Jurvelin, Aila

Kiiminki

Poussu, Arto

Oulu

Rahkola, Juha

Oulu

Raitio, Maarit

Oulu

Rajala, Lyly

Oulu

Rautio, Antti

Oulu

Regelin, Ulla

Oulu

Rekilä, Maarit

Haukipudas

Roivainen, Matti

Haukipudas

Ruokamo Teija

Oulunsalo

Ruostesuo, Mika

Oulu

Salo, Paula

Oulunsalo

Savola, Lotta

Oulu

Savola, Tiina

Oulu

Similä, Kaisu

Oulu

Simonen, Pekka

Kiiminki

Suutari, Esa

Haukipudas

Suutari, Tiina

Haukipudas

Takalokastari, Tiina

Oulu

Talvitie, Mari-Leena 

Oulu

Tamminen, Paula

Oulu

Taskinen, Jukka

Oulu

Tiihonen, Anu

Oulu

Tuovinen, Timo

Oulu

Turkka, Martti

Oulu

Veijola, Anri

Haukipudas

Vikström, Tarja

Oulu

Vuorenhuhta, Jaana

Oulu

Ylönen, Pekka

Oulu

Åman-Toivio, Minna

Oulu

 

Lähde: Kaleva

13.9.2012