Palveluissa tarvitaan joustavuutta ja kuntalaisille valinnanvapautta

Torstaina 25.4. ilmestyneessä Forum24 lehdessä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine kertoi olevansa pahoillaan siitä, että Oulun suunnitelmissa vilisevät sellaiset käsitteet kuin valinnanvapaus, omavastuu ja moniosaaminen. Uskon että moni jakaa syvän ihmetykseni näistä ajatuksista ja laillani toivoo, etteivät ne edusta JHL:n yleisempää kantaa. 

Minusta ajatus siitä, että asiakas ei osaa itse valita tai ymmärrä tarpeitaan on raivostuttavan ylimielinen. Tulisiko jatkossa esimerkiksi myös se, mistä ostamme ruokaa, tankkaamme automme ja leikkaamme hiuksemme antaa yhden tahon hoitoon? Näissäkään asioissa ei kaivata kaupungin holhousta, eikä valinnanvapaus kuntalaisen näkökulmasta luultavasti ole niin paha asia kuin Niemi-Laine esittää. 

Kirjoituksessaan Niemi-Laine myös kehottaa kaupungin päättäjiä varovaisuuteen ja syyttää Oulua bisneshengen läpilyömäksi kaupungiksi joka muuttaa toimintatapojaan luodakseen tilaa uusille yrityksille. – Päättäjien on nyt syytä olla kriittisiä. Oulu toimii jatkossakin kuntalaisten rahoilla, Niemi-Laine jatkaa. 

Myös tämä näkemys on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Miten Niemi-Laine olettaa yhteiskunnan pyörivän? On toki helppoa ajatella veden tulevan hanasta, sähkön töpselistä ja rahan valtion tai kaupungin pohjattomista taskuista. Totuus on kuitenkin että ainoastaan kannattava yritystoiminta luo lisää työtä, verotuloja ja yleistä hyvinvointia. Ei ole olemassa erillistä kuntalaisten rahaa – on vain sitä rahaa, jonka luomme omalla ahkeruudella ja työllä. En myöskään muista koskaan lukeneeni että se olisi jossain päätetty jyvittää yksinomaan julkisen sektorin käyttöön.

Uskon avoimeen ja joustavaan yhteiskuntaan. Sen kulmakiviä ovat nimenomaan Niemi-Laineen karsastamat perusoikeudet kuten jokaisen vapaus valita itselleen sopivat ratkaisut. On valitettavaa että ison liiton toimialajohtajan kommentti osoittaa karulla tavalla sen miten halventavasti hän suhtautuu yritystoimintaan ja yrittäjiin. Lainaan tässä yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilaista, joka on todennut (Nykypäivä 1.2.2013) että ainoastaan luomalla uusia työpaikkoja ja palveluita voimme säilyttää ja turvata hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet. Pelkän julkisen sektorin paisuttamisella siihen ei valitettavasti kyetä.

Olen omalta osaltani ottanut kantaa (Kaleva 20.4.) Ruotsissa hyvin toimivan kuntapalvelujen mallin tarkastelun aloittamiseksi myös meillä. Ruotsissa julkinen ja yksityinen sektori tuottavat kuntien palvelut sulassa sovussa joustavasti kuntalaisten tarpeiden mukaan. Kunta määrää laadun ja hinnan, tuotannon järjestävät vapaasti kaikki ne toimijat jotka sitoutuvat näitä yhteisiä pelisääntöjä noudattamaan. Onko tämä sitä valinnanvapautta, omaa vastuuta ja moniosaamista joita Niemi-Laine niin kammoaa? 

Tulevaisuuden hyvinvointiin tarvitaan kuitenkin lopulta yhteistä näkemystä ja tahtotilaa sekä monipuolista ja toimivaa palvelusektoria. Sitä tulee olla tuottamassa tasa-arvoisesti sekä julkinen sektori että ostopalveluina yksityiset palvelun tuottajat. Kyllä kuntalaiset osaavat valita heille parhaan ja joustavan vaihtoehdon ilman, että heitä tarvitsee holhota.

 

Tomi Kaismo

Kaupunginvaltuutettu

Kokoomus, Oulu

1.5.2013