Mistä rahat parannettuun malliin?

Seudullinen joukkoliikennejaosto palasi pyörtämään aiemmin tekemänsä päätöksen joukkoliikenteen palvelutasosta. Aiemmin tehty demokraattinen päätös ei kelvannut Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten, SDP:n ja Vihreiden edustajille ja he vaativat asian uudelleen päätettäväksi. Jaosto päättikin kokouksessaan 23.5. äänin 4-3 tämän ryhmän äänekkään painostuksen saattelemana valita nk. parannetun mallin kehitystyön pohjaksi. 

Kaupungin nykyisessä taloustilanteessa olisi kuitenkin otettava huomioon myös tosiasiat. Viimeisimpien taloustietojen mukaan Oulun kaupunki velkaantuu yli 140 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden joka ikinen tunti yhteinen velkamme kasvaa lähes 16 000 euroa eli uuden pienen henkilöauton verran! Joukkoliikennejaoston päätöksen kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan  vähintään 3 miljoonaa euroa vuodessa eli pelkästään kuluvan valtuustokauden osalta puhutaan siis vähintään 12 miljoonan euron lisäkulusta.

Valtuutettu Hanna Sarkkinen (Vas) kommentoi Kalevassa 24.5.2013 päätöksen vaikutuksia kaupungin jo nyt vaikeaan taloustilanteeseen seuraavalla tavalla. ”Totta kai se on vaikea kysymys. En vähättele summaa yhtään, mutta kaupungin mittakaavassa se on pieni summa. Sosiaali- ja terveyspalvelut ylittää joka vuosi budjettinsa parilla kymmenellä miljoonalla.”

Harvoin olen saanut lukea noin vastuutonta kommenttia. Sarkkisen mielestä on ilmeisesti vastuullista pistää vielä kolme lisämiljoonaa haisemaan siitä syystä, kun sotekin kerta ylittää oman budjettinsa 20 miljoonalla eurolla. Tuolla logiikalla Sarkkinen saisi yrityksen kuin yrityksen todella nopeasti ja vaivattomasti konkurssiin.  Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää tai hyväksyä päätöksentekokulttuuria, joka velkaannuttaa kaupunkia kiihtyvällä tahdilla. Kun velaksikaan ei pitäisi elää, vastuullisen päättäjän pitäisi kyetä kertomaan, mistä raha uuteen palveluun otetaan.

Esitänkin nyt kysymyksen arvon Vasemmistoliiton, Perussuomaisten, SDP:n ja Vihreiden edustajille: mistä tähän päätökseen otetaan rahat? Haluatteko, että lasku hoidetaan lakkauttamalla yksi terveysasema lisää? Vai suljetaanko yksi koulu? Minimoidaanko kotihoidontuki määräajaksi? Lomautetaanko kaupungin henkilökunta? Vai onko ratkaisunne, että otetaan lisää velkaa vähintään 12 miljoonaa euroa, jonka kanssa seuraava sukupolvi aikanaan tuskailee, kun maksaa teidän päätöksillänne ylläpidettävää kulutusjuhlaa?

Kuten jo aiemmin olen todennut, on turha alkaa arvostelemaan muiden maiden taloudenpitoa, jos omassa kunnassa ollaan kannattamassa päätöksiä, joiden seurauksena kulut ja tulot ovat täysin epätasapainossa ja velka kasvaa suhteettomiin summiin. Pitääkö Oulun todellakin olla konkurssissa tai vähintään polvillaan, kuten olen kuullut todettavan ennen kuin osassa ryhmissä ollaan valmiita vastuulliseen talouspolitiikkaan? Kivahan karkkia olisi jakaa, mutta ei sentään velaksi!

Kreikka on hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun eletään loputtomiin yli varojen. Sellainen linja ei ole kestävä, vaan talous on saatava tasapainoon. Sen olemme velkaa tuleville sukupolville!

 

Tomi Kaismo

Kaupunginvaltuutettu (Kok)

Oulu

28.5.2013